Isabel Abedi: Lucian

20140705-163227-59547799.jpg

“Minä en pystynyt sanomaan mitään, mutta mielessäni pyöri vain yksi ajatus: Halusin osoittaa sinulle, että olin lähelläsi. Halusin koskettaa sinua. Äkkiä tunsin, että antaisin mitä tahansa, jos saisin edes kerran koskettaa sinua. Ja silloin…”

Tiedetään… Lucian ei ole ihan uusimmasta päästä, mutta rakastan sitä niin paljon, että minun on pakko suositella sitä muiden vihatessa. Luin jo kolmannen kerran ja jonakin päivänä hankin sen omaan hyllyyni. Sitä odottaessa voin kuitenkin kerrata lukukokemukseni tässä.

Eli, juttu menee näin: Eräänä tavallisena iltana Rebecca tuntee yhtäkkiä olevansa yksin ja onneton. Tätä tyhjyyttä kuitenkin helpottaa nuori mies, johon Rebecca törmää tämän tästä. Lucianilla ei ole muistoja mistään, mutta hän näkee unia Rebeccan menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Muut eivät yllättäen pidä pojasta, jota kukaan ei tunne. Yhdessä ja erikseen Lucian ja Rebecca alkavat selvittää asioita riitojen ja onnellisten hetkien välissä.

Rebecca on suhteellisen normaali yksilö, vaikkakin hänellä on kaksi äitiä. Silti he luovat sopusuhtaisen kokonaisuuden. Heidän perhe-elämänsä on mielestäni täydellistä, kunne Rebecan äiti saa kohtauksen Lucianista. En ole vielä koskaan tajunnut kuinka hän kehtaa käyttäytyä sillä tavalla tytärtään kohtaan. Rebecan ja Lucianin välillä on paljon ongelmia, mutta he selvittävät ne. Lucian on välillä ärsyttävän epäluulojnen, mutta hän korvaa sen olemalla muuten niin ihastuttava.

Sivuhenkilöt ovat myöskin hyvin suunniteltuja. Rebeccan parhaan ystävän Susen tarina toimii loistavasti päätarinan vierellä ja Rebeccan entinen poikaystävä Sebastian luo mukavaa kolmiodraamaa, vaikka välillä hän on liian omistushaluinen. Ilkeän englanninopettajan tarina on myös liitetty loistavasti Rebecan elämään. Salaisuus pysyy hyvin ja kutkuttaa mieltä aina, kun sitä hieman valotetaan.

Kirjan fantasiaosuus sijoittuu lähinnä loppupuolelle, jossa käy ilmi Lucianin menneisyys. Sielut ovat ehkä yksi parhaista keksinnöistä ikinä! Niistä selitetään juuri tarpeeksi. On mukava täydentää taustoja ja huomata yhteyksiä tapahtumien välillä. Itken joka kerta lopussa… Kirja päättyy ehkä hieman töksähtäen. Kaipaan paria lausetta lisää, mutta pystyn täydentämään ne pääsääni ja se on melkein sama asia.

Kirjaa on kritisoitu paljon sen pituudesta ja sisällöstä. Itse pidän kirjaa kuitenkin juuri oikean pituisena, enkä näe siinä mitään turhia kohtauksia. Kirjan paksuutta ei todellakaan kannata säikähtää, sillä fontti on suuri ja riviväli valtava. Teksti on myöskin helppolukuista, joten kirja menee helposti päivässä tai parissa.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s