Markus Zusak: Kirjavaras

IMG_1201.JPG

Vuosien mittaan olen nähnyt paljon nuoria miehiä, jotka luulevat juoksevansa toisia nuoria miehiä kohti. Väärin. He juoksevat minua kohti.

Kirjavaras on Markus Zusakin vuonna 2005 julkaistu tarina, jonka on suomentanut Pirkko Biström. Zusak on syntynyt vuonna 1975 ja on kansallisuudeltaan australialainen. Hänen äitinsä on saksalainen, josta voidaan olettaa Zusakin saaneen inspiraation kirjaan äidiltään.

Kuolema kertoo tarinan Lieselistä, joka elää kasvattivanhempiensa kanssq Molchingin pikkukaupungissa toisen maailmansodan aikaan. Liesel harjoittelee lukemista kasvatti-isänsä kanssa öisin ja saa kirjoista pakopaikan itselleen. Yhdessä ystävänsä Rudyn kanssa hän varastelee kirjoja ja tuo iloa naapurustoon hädän hetkellä. Eniten jännitystä ja onnea kuitenkin Lieselille tuo juutalainen Max, jota hänen perheensä suojelee.

Kirjassa on erittäin sekava rakenne. Teoriassa Kuolema kertoo tarinaa kronologisessa järjestyksessä, mutta käytännössäse ei toimi niin. Kirjan kannessa sanotaan: “kun kuolema haluaa kertoa tarinan”, mutta tarina on Lieselin itse kirjoittamasta elämänkerrasta. Voidaan ajatella, että Kuolema vain lukee tarinan muille. Petyin todella pahasti, kun tämä selvisi minulle lopussa. Ajattelin koko ajan, että Kuolema oli oikeasti seurannut tyttöä.

Kirjan kieli on vaikeaa. Se tuntuu katkonaiselta koko kirjan ajan. Viittaukset tulevaisuuteen sekoittavat ajatuksen, eikä juoni tunnu etenevän. Saksalaiset kirosanat maustavat kieltä mukavasti, mutta eivät tee tekstiä mielekiintoisemmaksi. Tapahtumat tulevat kuin harson läpi. Kyseessä on kuitenkin historiallinen nuortenkirja. Kuoleman kertomasta tarinasta voisi saad ahirvittävän puhuttelevan ottaen huomioon toinen maailmansota-aiheen, joka tarjoaa paljon realistisia ja puhuttelevia teemoja. Lieselin varastaessa ensimmäisen kirjansa tai etsiessä Maxia vangittujen joukosta, tapahtumissa ei vain ole voimaa. Kaikki puuroutuu yhdeksi harmaaksi klöntiksi, jota värittää ainoastaan Kuoleman omat huomautukset itsestään ja työstään.

Teoksen sanoma on tärkeä, vaikka “Kuoleman kertoma tarina” muuten onkin pettymys. Ystävyys on teoksen kantava voima, jonka pystyy kaiken harmauden keskeltäkin huomaamaan. Se näkyy suuresti Lieselin suhteesta Maxiin, Rudyyn seka kasvatti-isään. He saavat toisistaan voimaa ja selviävät sillä vaikeista paikoista. Kuolemaa voi myöskin pitää eräänlaisena teemana. Se esitetään teoksessa jokaista odottavana, lautturin kaltaisena henkilönä tämän maailman ja Tuonpuoleisen välillä.

Lopulta teos ei anna paljoakaan ja tarina tuntuu merkityksettömältä. Kuolemaa ei kuitenkaan ole syytä pelätä tämän jälkeen, sillä hän vaikuttaa hyvältä tyypiltä.

PS. Huomatkaa, että tämä arvostelu ja luettu kirja kuuluivat koulutehtävääni. Arvostelu on ohjeiden mukaan tehty tekstitaidon vastaus-harjoitus, jonka vuoksi teksti ei ole tavallisinta tyyliäni.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s