Elina Rouhiainen: Jäljitetty (Susiraja 3) SPOILERIVAROITUS

IMG_1248.JPG

Yllättäen Mikael puuttui puheeseen. “Haluaisin vain varmistaa, että ymmärsin oikein. Kaikki, mitä äsken tapahtui, on ihan normaalia teille… teidänkaltaisillenne?”
“Jotakuinkin.”
“Eli te olette…?”
Mitja ehti ensin. “Puolijumalia”

Haluan kiljua, ja lujaa! Olettaako Rouhiainen, että kykenen odottamaan seuraavaa osaa vuoden? Tosi, tosi, tosi ilkeää! Joka kerta, kun lopetan Susirajan lukemisen se on kuin puukko selkään. Tällä kertaa olimme todellakin eri suunnalla kuin koskaan ennen. Suomalaisuus jäi hieman taakse ja etenemistahti nousi uusiin lukemiin.

Lähdetäänpä sitten liikenteeseen. Mikael on tapansa mukaan ihastuttava. Vaikkakin hän ilmestyy vasta puolenvälin paikkeilla. Mitja on ihana ihminen! Vihdoin musiikki saa arvostusta. Siihen on helpompi samaistua kuin kuvataiteeseen. Eipä sillä, että mitään ongelmia olisi aikaisemmin ollut senkään suhteen. Niko jää pahasti taka-alalle, mutta saatan antaa sen anteeksi. Ja se tärkein: Raisa pitää itsensä kasassa.

Rouhiainen on onnistunut naispääosassa hyvin. Olen niin onnellinen, koska Raisa ei ole mikään hempukka, joita on nykyään niin paljon. Olihan tässä uusi poika myös esillä ja vähän ihmettelin oliko se niin tarpeellista, varsinkin kun asiaa ei varsinaisesti käsitelty. Shaun suuteli Raisaa Mikaelin edessä, eikä tapahtunut mitään! Ei se nyt noinkaan toimi. Takaisin asiaan! Raisa pitää päänsä kylmänä ja on vahva ongelmien edessä. Liikaa suojelua, pakko myöntää, mutta saatan antaa senkin anteeksi.

Tosiaan! Suomi ja suomalaisuus jäi tällä kertaa taakse aika paljon. Alku eteni hirvittävällä tahdilla, samoin lopussa pari kohtaa, mutta alku oli häiritsevämpi. Taianomaisesti luvusta toiseen mentäessä aika meni neljä kuukautta eteenpäin. Tapahtumat käytiin pikaisesti läpi ja elämää jatkettiin. Olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmän Raisan ja Mitjan sopeutumisesta daimoni-yhteiskuntaan. Mutta ei! Asenne tuntui siltä kuin nykynuori vain olisi onnessaan päästessään askeettisen elämäntavan äärelle.

Mitjan ja Raisan suhdetta pohdin paljon. Odotin enemmän. He tuntuivat kaiken aikaa olevan etäisiä toisistaan. Kokonaisuus muutenkin jäi etäiseksi etenemistahdin vuoksi. Loppu oli kaksipiippuinen juttu. Toisaalta päädyimme onnelliseen ratkaisuun jättäen monta langanpätkää sitomatta, joka hämmensi minua. Jouduin erikseen tarkistamaan, jatkuuko sarja vai ei.

Daimonit oli nerokas keksintö. Olin absoluuttisesti kikseissä, kun Platon otettiin juttuun mukaan. Taitojensa kanssa daimonit ovat oikeastaan voittamattomia. Ja ne taidot! Absoluuttisesti taiteen tekemistä ja ideamaailman hyödyntämistä kaikin tavoin, tosin askeettisissa olosuhteissa. En tiedä, onko tätä keksitty vielä koskaan! Rouhiaiselta hyvä veto, vaikka suomalaisuus katosi hyvinkin paljon. Toisaalta, pidin siitä, että eri mantereilla on eri taruolentoja.

Vanha kunnon ennustus saattaa olla vähän käytetty, mutta toimii taustalla. Kaiken kaikkiaan ongelmista huolimatta loistava fiilis ja kirja on hyllyssä muiden jatkona. Kärsin seuraava osa silmissäni. Odotan loistavaa suoritusta, sillä tämä oli 10-.

Advertisements

Kerstin Gier: Smaragdinvihreä

IMG_1217.JPG

Pukuni kankaalle levisi hitaasti veritahra. Väri kasvoiltani hävisi nopeasti, kunnes iho oli yhtä valkoinen kuin peruukkini. Katselin kummissani, kuinka silmäluomeni värisivät ja painuivat sitten kiinni.

Mitä tästä nyt sanoisi? Kieriskelin hyvässä fiilikseessä koko kirjan ajan. Aamulla heräsin kirja vierestäni ja luin sängyssä yöpuvussa kunnes kirja oli luettu. Muuta en voinut, kun hymyillä.

Gwendolyn toisin kuin minä, on onneton, kierii sydänsuruissa ja yrittää estää epäilyttävän Kreivin suunnitelmat. Hyvinhän se sujuu ilman poikaakin. Samaan aikaan Gideon selvittelee Kreivin salaisuutta.

On mahtavaa, että aikamatkaaminen pyörii jälleen ja on vieläkin hirvittävän sokkeloista. Gwendolyn tapaa isoisäänsä menneisyydessä ja juonii nykyisyydessä lemmikkinsä demoni Xemeriuksen kanssa. Demonin läsnäolo pakottaa hymyilemään lakkaamatta, kun kommenttia tulee vaikka ja mitä.

Salaisuus selviää lopussa. Kreivi yllättää, mutta Gwendolynin menneisyyden arvasin heti ensimmäisessä osassa. Loppu saattoi mennä hieman liian vauhdikkaasti. Siihen olisi voinut panostaa enemmän. Keskellä oli kuitenkin jännittäviäkin tapahtumia, ja pari juttua ensimmäisestä osasta saavat päätöksensä.

Kaikista pienistä miinuksista huolimatta Smaragdinvihreä on loistava päätösosa. Gwendolynin ja Gideonin rakkaus huvittaa. Se on söpöä ja naurettavaa. He ovat tunteneet vajaat pari viikkoa ja ovat ah niin rakastuneita, valmiina kuolemaan toistensa puolesta.

Aikamatkaaminen kiehtoo edelleen ja sokkelot ovat hyvin rakennettuja. Kaikki on helposti ymmärrettävää, joten sarja sopii kelle tahansa. Tietysti, jos et halua ylitse pursuavaa hyvän mielen teinirakkautta, tämä kannattaa unohtaa lukulistasta.